Sivut

torstai 8. syyskuuta 2016

Merihenkinen projektipussukka


Tässä on taas semmonen projekti, joka on muhinut mielessä jo pitemmän aikaa, mutta toteutui vasta kun näin (vielä hienomman) version Vilkasta virkkausta!-rymään. Eli käsivarrella kannateltava projektipussukka. Idea tuli vastaan joskus pinterestiä selaillessani. Oma piti vaan koristella virkkauksella, koska ankkuri oli jo valmiina. Ja koska miksi ei!


 Oon ollut reilut pari viikkoa koulussa ja nyt jo oon saanut ihmettelevää/ihailevaa kommenttia koulun pihalla kävellen neulomisesta/virkkaamisesta. Miulla vaan on ollut vähän huono varustelu kyseiseen hommaan. Semmosta oon jo jonkin aikaakin pohtinut, että virkkaus-/neulontakävelystä tulis isompi juttu, kuin sauvakävelystä ikinä jos sitä lähtis kunnolla lanseeraamaan! Who's with me?! Tässä on vaan ittellä semmonen ongelma, että miuta helposti meinaa nolottaa jos yksin virkkauskävelen. Vaikka järjellä ajateltuna veikkaisin, että Tampereen lähiöissä on näkynyt 1-2 oudompaakin juttua kuin kolmekymppinen virkkaaja.


Ankkuri
Ohje: Ankkuri / Molla Mills - Virkkuri 3
Koukku 2mm

Tämä kassihan on myös käännettävä, joskin ite laitoin vähän tylsästi samaa kangasta molemmille puolille. Sormet kyllä syyhyää tehä lisää. Pussille löytyy ohje esim. Tuuma&toimi - kätsy kässäpussi. Omaan vilkuilin tuolta ja erinäisistä pinterest-lähteistä vähän et mites se nyt tosiaan meneekään ja piirsin vähähän kulmikkaamman kaavan ruutupaperille. En tietenkään luentolehtiöön, enkä koulussa, enkä varsinkaan tunnilla..


Ankkurin tein Virkataan yhdessä viikottain-ryhmän viikkohaastetta varten kirjanmerkiksi, mutta siitä tuli turhan massiivinen siihen tarkoitukseen. Mietinkin sitten sille jatkojalostusta, meinasin päätyä hupparin selkään, mutta jostain pompsahti tämä idea. Kaapissa oli valmiina eurokankaasta ostettua sini-valko pilkullista kangasta, josta muistaakseni piti joskus tulla hame, mutta en saanut aikaiseksi. Niitä on useempikin, siis niitä "tästä piti tulla"-kankaita. Ja lankoja.


Jännä miten kauas toi ompelu vie omalta mukavuusalueelta. Etenkin noista kädensijoista näkee liian selkesti puutteet ompelutaidoista. Noh, näyttääpä itse tehdyltä! Ja virheet tuo luonnetta. Tai jotain. Huomasin myös, että etenkin kun noita pyöristettyjä kohtia ompeli, niin piätin hengitystä. Heh, ai miten niin jänskättää? Noh, vähän kieroonhan ne sitten menikin. Pikkasen kyllä syö naista, kun tajusin että KAIKKI kuvat on otettu se suurin virhe/ryppy kameraan päin. Mutta silti oon tyytyväinen kassiini, ja omaan käyttöönhän se vaan menee!

Toimii myös mölkytessä

Edit: Mie ite!-blogi suosittelee varovaisuutta ja maalaisjärjen käyttöä virkkauskävelyssä. Ei siis liikennöidyllä alueella tuijotella käsiin. Tämä huoli tuli parissakin fb-ryhmässä ilmi, siksi vielä erikseen mainitsin. Älkää siis vaarantako itsenne tai muiden turvallisuutta!

-Tiina

2 kommenttia:

  1. Hauska idea, enpä ole ennen törmännyt tällaiseen :D :)

    Annoin blogillesi palkinnon: http://lumienkelit.blogspot.fi/2016/09/blogger-recognition-award.html :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Tuo on jo vanha pussukkamalli, kiva että lähtenyt "uudelleen kiertoon" :)

      Poista