Liukuvärjätyt lankakakkukerät tuntuu olevan ns. kuuminta hottia tällä hetkellä. Ja aivan ymmärrettävästä syystä: tulee todella näyttävää jälkeä, eikä siun ite tarvii huolehtia värin vaihtumisesta. Sen kun vaan neulot menemään, ja oottelet mitä tuleman pitää.
Ohje: Kolmiohuivi kärjestä alkaen - Rico Design
Puikot: 3,5mm
Muutos ohjeeseen: jonkunlaisen laskuvirheen takia lankaa jäi, joten tein tupsut.
Täytin alkukuusta vuosia, ja kerrankin en tehnyt itselleni kakkua. Ihan siis vaan siitä yksinkertaisesta syystä, etten ollut juurikaan kotona synttäreitten aikaan. Piti kuitenkin saada kynttilät perinteisesti puhaltaa, joten päätin ostaa Lankamaailmasta itselleni synttärikakun. Kyllä - todellakin iskin kakkulankaan kynttilät.
Vaikka lanka itsessään on todella hillitty (oon turhankin tylsä käyttämään värejä), niin halusin tähän myös hyvin hillityn mallin. Päätin ottaa helpoimman kautta, ja käyttää itse kerän vyötteessä ollutta ohjetta. Vyötteen lisäksi ohje löytyy myös pdf-muodossa Lankamaailman sivuilta. Ohje koostuu tosiaan oikeiden silmukoiden lisäksi pelkästään lisäyksistä ja kavennuksista, eli ei vaatinut minkään sortin aivojumppaa.
Täytyy sanoa, että ihan eniten lempparia neulottavaa tää lanka ei ollut. Lanka koostuu neljästä löyhästä säikeestä, ja meinas olla välillä työ saada kaikki säikeet samaan aikaan puikoille. Etenkin, kun neuloin tätä koulussa tunneilla, eli pidin käsiini katsomisen minimissään. Mutta toisaalta - langan väritys antaa hyvin anteeksi käsialan epätasaisuudet.
Miulla tapahtui joku laskuvirhe ja lankaa jäi jonkin verran huivin näyttävästä koosta huolimatta. Kyselin sitten instagrammin mystoryssa, että pitäskö iskeä tupsutkin vai meneekö yli. Kyllä-äänet voitti huomattavasti, ja itekki oon ehottomasti enemmän sitä "mieluummin överit, kuin vajarit"-koulukuntaa. Kolmeen tupsuun riitti lankaa.
Ihanasti sattui lumisade, kun oltiin hovikuvaajan kanssa maakuntamatkalla. Oltiin itseasiassa jo muutama kuva otettu tätä ennen, mutta tuo hetkellinen valkoisuus oli pakko saada kuviin! Toivottavasti pian tulisi lumi takasin, jos ei muuten niin huomenna alkavan joulukuun kunniaksi. En ole mitenkään maailman eniten talvi-ihminen, mutta jos se talvi on otettava, niin parempi tulla myös lunta. Kiitos.
Kuten ehkä puoliksi näkyvästä ilmeestä huomaa - mie oon tyytyväinen.
-Tiina
Ihan mielettömän hieno! Mä oon nyt jotenkin tosi mieltynyt harmaaseen itsekin :D
VastaaPoistaKiitos paljon :)
PoistaHarmaa on kyllä suorastaan turvaväri <3
Ihana huivi! Kiitos "mallivinkistä" :)
VastaaPoistaTuo on ihana! Hapsutkin ovat kivat, ei yhtään liikaa :)
VastaaPoista