Sivut

torstai 28. maaliskuuta 2019

Monday-mekko taskuilla



Kässäkerho Pom Pomilla on ihana Monday-mekko kaava. Yksinkertainen ja nopea ommella, yksinkertaisen tyylikäs. Ei vetoketjuja, eikä mitään hankalaa. Semmonen tyydyttävä yhden illan ompelu Sold! Se oli siis ostettava. Omani tein paria kokoa pienempänä, koska halusin istuvamman kokoisen. Taisin lyhentääkkin kaavaa vähän. Seuraavan teen kyllä kokoa isomman. Omaani lisäsin myös taskut, koska melkein parasta vaatteissa on: taskut. 


Kangas löytyi Eurokankaan palalaarin puuvilloista. Tuollainen melko ohut farkun värinen pilkullinen puuvilla. Ihan miun juttu. Nappivalinta, vaikka itte sanonki. On muuten eka vaate pitkään aikaan, joka on omista käsistä päätynyt vakinaiseen käyttöön. Enemmän oon ollu kyllä semmonen asustekässäilijä. Viimeeksi joskus 10 + vuotta sitten ompelin minihameita useammankin, joita tuli käytettyä paljon.


Ei-niin-kovin-kätevänä ompelijana lisäsin taskut sellaisella menetelmällä, että googletin "how to add pockets ja tein niinkun käskettiin. Taskun kaavan piirin vähän sinne päin, ajatuksella että käsi mahtuu. 


Mikä siinä on, että aikuinen ihminen ei uskalla kameraan kattoa? Ei ei, kenkiin, lattiaan, maahan, vasemmalle, oikeelle, alaviistoon, yläviistoon, mutta EI kameraan. Oijoi, voi voi.


Ja takaa. Mie oikeesti hetken mietin, etten julkaise tätä kuvaa, koska "yhyy selkämakkarat". Sitten muistin että oon terveellä itsetunnolla varustettu aikuinen ihminen, ja miun selkäröllykät on aivan söötit.


 Useimmiten mekkoa tulee käytettyä auki olevan neuletakin kanssa. Noi mustat neuletakit on kyllä semmonen miun turvariepu, melkeinpä aina päällä.


Vapaa-ajalla piän lähes poikkeuksetta tuota kirppikseltä ostettua vyötä mekon kanssa, mutta usein töissä saa olla auki. Mutta se turvaneule päällä.


"No hemmetti, tässähän on jotain likaa!" 
Kiitos kuvausavusta Mari <3 Ihanaa, kun on bloggaava (Rakkautta ja mamarkiaa) ystävä, jonka kanssa osuu ajoittain samaan kaupunkiin ja joka ei hetkeäkään hätkähdä "etitäänkö joku ees vähemmän ruma tausta ja ottaisit miusta pari kuvaa?"-pyyntöä. Tämäkin mekko-raukka on oottanut kuvaamistaan jo viime joulukuusta asti, ennenkun Mari pelasti tilanteen.


-Tiina

3 kommenttia:

  1. No mutta vau! Oon nähnyt tämän vain pellavaisena, mutta nyt on semmonen mikä viehättää kovasti 😊 Pitäisipä itsekin kokeilla!

    VastaaPoista
  2. On muuten ihana perusmekko jota varmasti tulee pidettyä. Samaa kaavaa olen katsellut.

    VastaaPoista
  3. Kiva mekko ja ihana yhdistelmä tuon neuleen kanssa.

    VastaaPoista