Hidaste.

Mitä tapahtui?

Tiedättekö ne parin kilon painoiset jumppapallot salilla, joita on kiva vaikka heitellä seinään? Mieki. Tehkää ittellenne palvelus - ottakaa ne kiinni KOKO kädellä, eikä esim. pikkurilli esillä. Yllättävän paljon sattuu kahdenkin kilon pallo.
 Se pikku pirulainen otti ja murtui. Sormi, ei pallo. Pieni ja sievä murtuma tosin onneksi. Kolmekymppiseksi selvisin ennen ensimmäistäkään luumurtumaa! Yllättävän paljon hankaloittaa elämää yhen pienen sormen olo poissa pelistä.

Ja tokihan yritin eilen mennä töihin. Myyjähommia, joten oletin että kassakonetta voi aivan hyvin käytää puolellatoista kädellä. Kyllä varmaan voiskin, jos se poissa pelistä oleva osuus olisi kivuton. Loppuillasta asiakkaat alkoivat jo tarjoutua itse viikkaamaan ja pakkaamaan tuotteensa pussiin.
Ei auttanut kuin häntä koipien välissä mennä aamulla takaisin työterveyteen. Poistuin 2 viikon sairasloman kanssa.

Nyt voikin sitten alkaa selvittelemään, mitä käsitöitä voi tehdä vajaalla kapasiteetilla. Hankala tilanne - kättä ei halua rasittaa, muttei pää anna olla tekemättä mitään.
Kirjovirkkaus osoittautui ainankin turhaksi unelmaksi, tullut kuin paha mieli. Isoäidinneliötkin vaati vähän liikaa sorminäppäryyttä. Miniontelokude-laukun virkkaaminen onnistuu näemmä ihan kohtuullisesti, mutta vain jos teen sitä hyyyyvin hitaasti sekä varovasti, ja vain pienen pätkän kerrallaan. Ehkä voisin myös kokeilla jotain ompeluhommia ja vaikka ristipistoja. Onhan tässä aikaa testailla...

Pitäisiköhän niille värityskirjoille antaa uusi mahdollisuus?

Oon omituisen lesona tästä elämäni ensimmäisestä murtumasta ja yritän lypsää kaiken mahdollisen sympatian! Jotenkin vaan toivoisin, että olis parempi tarina, kuin "Jep, olin kömpelö ja huolimaton. Taisi myös olla sitä kuuluisaa tyhmää päässä"

Edelleen vähän harmittaa, etten tajunnut työterveyslääkäriltä pyytää, että saisko niitä röntgeniä ittelleen. Hienon näkönen on käden luusto!

-Tiina