Sivut

torstai 24. maaliskuuta 2016

Huolisyöppö


Totuteltiin uuden ompelukoneen kanssa toisiimme ja ensimmäiseksi työksi valikoitui ystävälle huolisyöppö. Ollut semmoinen olo, että moinen olisi tarpeen. Tuli kyllä pari muutakin ystävää mieleen, joille tommoinen kaveri olisi tarpeen. Eli voi hyvinkin olla, että tulee tehtyä pari lisääkin. Maailma on kyllä taas niin sekaisin, että eipä tekisi huolisyöppö pahaa itsellenikään.


Miun ompeluksissa on aika vahva yläaste-fiilis, mutta josko tämän uuden koneen myötä taidotkin karttuu. Taidan olla vaan vähän liian suurpiirteinen ihminen, ja ompeluhommat vaatisi vähän enemmän tarkkuutta. Eli ei muuta kuin treeniä, treeniä, treeniä.

...
Vanha ompelukone tosiaan on nikotellut jo pidemmän aikaa ja nyt viimein lopetti yhteistyön ja siirtyi ompelukoneiden hautausmaalle. Kyseessä sen verran vanha ja halpa masiina, ettei maksanut vaivaa yrittää korjauttaa. Tein sitten vähän taustatutkimusta (lähinnä fb:n ompeluryhmissä) ja menin ryöstämään säästötilini. Uudeksi ystäväksi valikoituis Hursgvarna Emerald 116. Ostin ompelukonenetistä, ja ostoillan jälkeen meni puoltoista vuorokautta ennenkuin kone oli jo miun hallussa. Kotiin kuljetettuna.


Päätin myös tehdä siitä erikoisen ratkaisun, että luen ohjekirjan ja kaikkea! Tässä pääsiäispyhinä voisi jotain pientä taas tehdä.

-Tiina

2 kommenttia:

  1. Onnea uudesta ystävästä! Hyvä ja toimiva ompelukone kyllä motivoi ompeluun ihan uudella tavalla :) Ihana huolisyöppö! Sellaisen voisi olla tarpeellinen itse kullekin.

    VastaaPoista
  2. Ompa söpö huolisyöppö! <3 Mukava blogi sulla, pitää jäädä lukijaksi asti. Tervetuloa vierailemaan myös mun blogiin! :)

    VastaaPoista