Sivut

maanantai 5. syyskuuta 2016

Bambulapaset


Bambulapaset, eli unilapaset, eli rasvauslapaset. (Piti muuten lukee vähintään kolme kertaa läpi, etten mihinkään kohtaan kirjottanu vahingossa "lapset"). Nii, eli mitkä? Miun kynsinauhat on ihan järkyttävässä kunnossa, ja muutenkin miun käet huutaa rasvaa syksyn tullen. Ei varmaan ainainen lankojen pyörittelykään ihan sitä parasta tee hyppysille. Päätin sitten ostaa mahdollisimman rasvaisen rasvan (päädyin Flow kosmetiikan sheavoihin, josta tuli myös ihan näppärää kuvausrekvisiittaa) ja iskeä sitä aimo kerroksen yöksi käpäliin. En kuitenkaan halua lakanoiden olevan ihan lähmässä ja puuvillahanskojen ostaminen kaupasta tätä tarkotusta varten ois vaan liian helppoa. Siitä iski sitten idea tehdä bambulangasta lapaset tähän puuhaan.


Puikot: 3mm sukkapuikot + 3mm 100cm pyöröt
Langankulutus: 48g

Jos tarkkoja ollaan, niin ideahan tähän lähti Lankamaailman looppauskurssilla. Jotenkin kävi naurettavan paljon nolottamaan aina, kun myyjä tuli kädestä pitäen neuvomaan ja miun räpylät näytti hirveiltä. Kaikesta sitä voi ihminen kompleksin ittelleen järjestää. Aikuinen (suht) järkevä ihminen. Sillä viikolla oli muuten vielä sopivasti bambulangatkin tarjouksessa. 


Tein varret ensin erikseen sukkapuikoilla, ennenkun päätin loopata loput. Ihan jo senkin takia, että pystyn koulussa luennoilla neulomaan paremmin, kun tiiän ettei sukkapuikkojen ihana kilinä vahingossa häiritse kanssaopiskelijoita. Koska voihan se olla, että joku on niinkin outoa mieltä että se ihana kilinä olis häiritsevää. 


Miusta toi on tosi kaunis malli, mutta muutaman muokkauksen vaatis, jos esittelykäyttöön lapaset tekisin: 1. Miun käteen tuo ois ainankin vaatinu muutaman kerroksen lisää ennen peukaloaukkoa 2. Tuo suoraan sivussa oleva peukalokiila ei oikein toimi, vaan meinaa vääntää pitsineuletta vähän vinoon käteen nähden 3. Tekisin joko astetta paksummalla langalla, tai lisäisin muutaman silmukan - kovin tuli kapoiset. Sanoisin kuitenkin että rasvauskäyttöön aivan pätevät lapaset! Ja kauniit. Nyt vaan testaamaan. Sheavoita testailin jo, ja tuntui ihanalta räpylöissä.

-Tiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti