Sivut

perjantai 2. joulukuuta 2016

Ystävälliset pikku pöpöt

Mie oon ollut viimoset viikot työharjottelussa päiväkodissa. Nyt ois ensimmäinen lähärikoulun työharjottelu tutkintotilaisuusviikon viimosta päivää vaille taputeltu. Pitkään mietin, että jotain haluaisin tehdä mukuloille pieneksi läksiäislahjaksi. Useampikin idea tuli mieleen, mutta ei mitään semmosta, joka ois huudahtanut miulle, että "JOO! Tämä!"


Tulipa sitten tuossa päivänä eräänä mieleen, että noilla pikku mussukoilla on välillä vähän unohduksissa käsien pesun tärkeys ja etenkin huolellisuus (eipä sillä, niin on usein aikuisillakin tässä maailmassa). Jostain iski päähän ajatus virkatuista pienistä "pöpöistä", jollaisen mukelo saisi mukaansa käytyään Tiinan käsipesukoulun. 


Ystävälliset pikku pöpöt
Ohje: oma muokkaus, pohjana Turvalonkero - Annika Pakkanen
Koukku: 3mm


Pöpöset on tosiaan tyylitelty turvalonkeroiden ohjeesta (joita on tullut tehtyä täällä ja täällä) ja silmä heillä on huopaa. Ajattelin että siinä ainakin muutaman minuutin säästää vs. että niitä ois käynyt virkkailemaan. Tosiaan näitä piti tehdä se 19 ja sain idean valitettavan myöhään. Kyllä siinä taas epäili omaa järkevyyttään, kun vääntää koko viikonlopun "pöpöjä". Ja loppujen lopuksihan se 19 ei ees riittänyt miulle: tein seittemää eri väriä, eli oishan se ollut jären köyhyyttä olla tekemättä 3/väri. Niin.. sehän se ois sitä jären köyhyyttä ollut...


Muista pestä kädet hyvin,
sormenpäistä sormen tyviin.
Myös kämmenet ja kämmenselkä,
älä turhaan vettä pelkää.
Älä myöskään saippuaa säästä,
pienet pöpöt pois kädeltä päästä.
Muistathan nostaa hihat ylös asti,
niin eivät kastu niin kamalasti.
Näin muistuttaa ystävällinen pikku pöpö:
"Käsiä pesemätön on ihan höpö!"


Antakaa armoa, tuo ylempi käsipesuloru syntyi bussimatkalla työharjottelupaikkaan, eikä tuo äidinkieli ollut ikinä miun vahvimpia aineita koulussa. Lapsiin meni tosin läpi kuin väärä raha! Muutenkin mukulat oli kiitettävän innoissaan pikku pöpöistä, jestas että tuntui hyvältä. Täytyy myöntää - noita ihania muksuja tulee vähän ikävä.


-Tiina


22 kommenttia:

  1. Ihanat!Tuo loruhan pitaisi olla jokaisen paivakodin kylpparin seinalla,josta sita tulisi luettua ja muistutettua lapsille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Lorut on kyllä mahtava "väline" lasten kanssa, eikä tosiaan tarvii olla edes sen kummosempaa riimittelyä, kun menee läpi :D

      Poista
  2. Hirmuisen söpöt. Ja ihan hirmuinen homma virkata kaikille omat pöpöt. Ihana ajatus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Kieltämättä tunsi ittensä vähän erikoiseksi, kun virkkaa yhdeksälletoista muksulle pöpöä, jossa yhessä menee melkein 45min :D

      Poista
  3. IHANAT! voi että, niin söpöjä pikku pöpöjä :)

    VastaaPoista
  4. Aivan mahtava idea ja ihanat pöpöt! Varmasti jää muksuille mieleen pitkäksi aikaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kieltämättä mukulat oli ihanan innoissaan <3 Yhdeltä vanhemmalta kuulin, että heidän jälkikasvunsa oli nukkunut pikku pöpön kanssa <3

      Poista
  5. Ihan mielettömän ihana idea ja toteutus, niin pöpöjen kuin runon osalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Oon kyllä itekkin tyytyväinen. Höhöttelin yksin tuolle lorulle bussissa.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Hyvä tapa yhdistää koulu ja kässäpsykoosi :D

      Poista
  7. Siis tuo runohan on aivan huippu! Kyllä minäkin voisin muutaman tuollaisen söpön pöpön adoptoida <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitos :) Pikku pakkasessa bussia odotellessa mietiskelin mahdollisia riimejä.

      Poista
  8. Saako runoa lainata oman työpaikkani (päiväkodin) käsienpesualtaiden äärelle ? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Anteeksi,että kesti vastata! Unohdin täysin. Tottakai saa käyttää. Julkisessa käytössä toivoisin jonkin sortin lähdemainintaa :)

      Poista
  9. Hei Tiina! Pöpöt ovat aivan hurmaavia ja ennen kaikkea idea kullan arvoinen. Haluaisin myös hyödyntää tuota ruonoa omassa työssäni. Mitä toivot lähdemaininnaksi, en löytänyt blogista kuin etunimesi?
    Terveisin Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Anteeksi että huomasin tämän vasta nyt. Toivoisin lähdemaininnaksi esim. Tiina Hyttinen / Mie ite!-blogi. Mutta minkälainen maininta vaan käy :)

      Poista