Sivut

tiistai 9. lokakuuta 2018

Lapasia asunnottomien yöhön


Asunnottomien yötä vietetään reilulla 20 paikkakunnalla 17.10. EHYT Ry on pitkin loppukesää - alkusyksyä järjestänyt "Auta Asunnotonta - lahjoita lapaset"-kampanjaa asian tiimoilta. Tottakai tällaiseen on laitettava kortensa kekoon.


Lapaset on kaikki tehty ihan perus "miesten lapanen peukalokiilalla"-ohjeella, joka tulee jostain selkärangasta. Vastaava löytyy myös Yhteishyvästä. Suurin osa lankoja on jotain villasekoitelankoja, joita oon saanut toiveella, että niistä tulisi jotain hyväntekeväisyyteen tai yleiseen ilahdutukseen. Mie toki teen työtä käskettyä. Nuo hauskan meleeratun näköiset on neulottu Adlibriksen Socki Stonewash-langasta.


Lapaset vein nekalassa sijaitsevan Nextiilin keräyspisteelle. Sen lisäksi, että nextiili pelastaa maailmaa kierrättämällä tekstiilejä, siellä myös toteutetaan mm. kuntouttavaa työtoimintaa. Näkisin, että oikein hyvis paikka. Ja tällä kertaa tarttu vaan yksi pieni kangas, sekä vähän vanhaa lakanaa vuorikankaaksi. Eli käytännössä ei mitään.. Nextiilihän tosiaan myös vastaanottaa kaikenlaista tekstiiliä risoista vaatteista lankoihin. Mie vein touko-kesäkuussa nyssykän jos toisenkin muuttoa puuhatessa.


Käsittämätöntä, että vielä vuonna 2018 meillä Suomessa on oman tahdon vastaisesti asunnottomia ihmisiä. Tämän vuoden asunnottomien yön teemana onkin palvelujen saatavuus, siinä kun on selkeästi aukko poikineen. Ihmisen on aivan liian helppoa lipsahtaa palvelujen ja tukiverkkojen ulkopuolelle. 

Käythän lukemassa myös kertomuksia asunnottomuudesta.

-Tiina

2 kommenttia:

  1. Hienoon tarkoitukseen olet ahkeroinut nämä lapaset. Saajat varmasti arvostavat näitä lahjoja.

    VastaaPoista
  2. Mulla lähti kassillinen lapasia, sukkia ja pipoja keräykseen. Jämälankoja sai käytettyä niihin oikeinkin kiitettävästi eikä ollu tekemisestä puutetta

    VastaaPoista